13.2.2015 Lyoniin
Me teimme sen taas. Aiheutimme katastrofin ihan vain varaamalla matkan. Kerran saimme aikaan ennätystulvat Istanbulissa ja viime vuonna turistien vastaisen mielenosoituksen Berliinissä. Kun meidän piti ajaa itäisen Saksan ja Tshekin halki ja varailimme sieltä yöpymispaikat, Spreejoki ja Elbe tulvivat niin, että katastrofialueelle ei voinut mennä kukaan muukaan, ja telkkarissa näytettiin päiväkaupalla hiekkasäkkivalleja ja tulvan alla olevia moottoriteitten liittymiä. Vielä viime kesänä katalaanit uhosivat järjestävänsä kansanäänestyksen, mutta järjestämättä jäi. Liekö vierailullamme Palamokseen ollut jotain vaikutusta? Tällä kertaa vain varaamamme vaihto lentokoneesta TGV-junaan Pariisissa riitti. Hourupäät ryntäsivät pariisilaisen pilapiirroslehden toimitukseen, tappoivat kymmenkunta ja saivat Euroopan johtajat Champs Elyseelle rauhanmarsille.
Ensi kerralla ei kerrota kellekään, minne ollaan menosssa. Ainakaan Ukrainan suuntaa ei uskalla edes ajatella.
Oman kodin järjestelyt kodinvaihtoa varten menivät kuten ennenkin. On se hyvä lomailla niin, että samalla tulee kiillotettua aterimet teräskiillolla ja puhdistettua kärpäsenkakat lampunvarjostimista. Eikä mitään paniikkia, ihan rauhassa siivottiin joka päivä joululomasta hiihtolomaan. (Matkan jälkeen tavatessamme vaihtokotimme emäntä kertoi nähneensä paljon vaivaa kiillottaessaan lakatut huonekalunsa. Näinhän se menee.)
Aamulla lennettiin Pariisiin. CDG:llä oli aikaa rauhassa vaihtaa ja Juha päätti rentoutua leikkimällä taiteilijaa odotustiloissa seisovalla pianolla. Kyltissä sanottiin, että soitella saa omaksi huvikseen, tai jos on taiteilija, niin muita ilahduttaakseen. Olisiko kannattanut kierrättää kertakäyttömukia yleisössä? Oma rohkeuteni ei riittänyt. Olisiko joku antanut?
Nyt istutaan luotijunassa ja mennään aikamoista vauhtia kohti Lyonin Part Dieu asemaa. Seikkailutaso on meille juuri kohdillaan. Löydettiin lentokoneesta junaan, ja taskussa on osoite, jossa joku sellainen odottaa, joka tiettävästi puhuu vain ranskaa. Meillä on hänen puhelinnumeronsa. Aika jännää, kun itse osaan suunnilleen nämä lauseet: ”Je ne parles pas Francais, parlez vous Anglais?”
Illalla lisää
Part Dieun ruuhkaiselta rautatieasemalta löytyi jostain nurkasta sopiva taksi, joka sai valmiiksi kirjoittamamme osoitelapun käteen. Matkalla taksikuski pahoitteli, ettei osaa englantia paljonkaan, ja hymyili ymmärtäväisesti, kun vastasin hänelle ranskaksi pahoittelevani, etten minäkään osaa ranskaa. Mittarissa oli kaksi hintaa. Toinen oli perushinta ja toinen supplement, joka tuli siitä, että otimme taksin asemalta ja meillä oli kaksi matkalaukkua. Reilun kilometrin matka 13 euroa.
Ranskaa olisi tosiaan ollut hyvä osata. Painoimme ”Gardienne” summeria, kuten oli neuvottu ja paremman puutteessa vastasin naisäänelle vain ”Bonjour”. Mutta eipä hätää, toisessa päässä puhuttiin kyllä ranskaa ja paljon, emme vain ymmärtäneet sanaakaan, mutta eipä se häirinnyt, kun ovisummeri avasi oven. Hetken päästä paikalle ilmestyi vaalea nainen, joka jatkoi ranskan puhumista, avasi hissin ja vei meidät viidenteen kerrokseen. Tosiaan ranskan jokaisesta sanasta oli hyötyä sen ymmärtämiseen, mikä avain menee ”porte”, mikä ”lettre box”, mikä ”appartement”, mikä ”voiture”. Se voiture piti kyllä erikseen pihalla käydä katsomassa. Meillä siis odottaa tuossa pihalla myös auto, johon on avaimet. Toisaalta ei tule ekaksi mieleen lähteä sillä liikkeelle. Varsinkin se puolimetrinen kuoppa portin ulkopuolella mietityttää. Ei ihan ranskaksi käynyt selville, miten sen yli autolla hypätään, vaikka gardienne muutaman kerran näytti, miten hypätään BUMP - mutta ilman autoa näytetty temppu ei ihan siis auennut.
Viinipullo, ohjemoniste ja tervetulotoivotus pöydällä, sopivasti syötävää jääkaapissa, vaatekaapissa jonkin verran tilaa ja sänky petattuna. Tää on aina yhtä jännää! Juha yritti etsiä Nespresso-keittimeen kapseleita, mutta ei löytänyt kuin kaksi. Me jätettiin kotiin ainakin 40. Tapansa kullakin, eikä haittaa, meillä on Juhla-Mokkaa paketti ja lattialle oli jätetty muovikassiin kyllä tavallinenkin keitin.
Metrinen Gallian kukko tervehti keskellä olohuonetta ja kanat olivat kaapin päällä. Wau! Ymmärrän hyvin jo nyt, että tätä vaihtokotia ei tarjota lapsiperheille, eikä omia lemmikkejäkään sallita.
Itse asiassa kukkoja, kanoja ja vähän muitakin lintuja oli siellä täällä. Tauluina, kynnysmattoina, suolasirottimina. Kysyin rouvalta myöhemmin kanoista, ja hän kertoi niistä suurimman osan olevan matkamuistoja. Ei se niin hassulta kuulosta, ostelenhan minäkin matkoiltani seimirekvisiittaa.
Viidennen kerroksen asunnossamme on koko kulman kiertävä parveke, jolta on hienot näkymät niiiiiin ranskalaisiin taloihin.
Juha laittoi kuntoon tärkeimmän, nettiyhteyden. Kamalan pitkä salasana löytyi neufboxin takaa, ihan kuten oli neuvottu.
Uteliaisuus veti kadulle. Trollikat ovat täällä komeita ja niiden aiheuttama johtoviidakko aikamoinen.
Rhône joki on toinen Lyonin keskeisistä joista.
Tämä ensimmäinen tutustuminen tapahtui pääasiassa auringon laskun jälkeen, joten päästiin heti ihailemaan Lyonia iltavalaistuksessa. Tämä rakennus oli jokin pörssi tai kauppakamari.
Ja Lyonin komein nähtävyys, ylhäällä Fourvièren rinteellä oleva basilika zoomattiin kameralla aika kaukaa.
Käytiin parissa paikassa katselemassa, josko Nespressoja myytäisiin jossain ja sitten meidät neuvottiin kahvifirman omaan myymälään. Vähän huonosti osasimme asiamme esittää, kun valitsemiemme kahden kahvilaadun lisäksi läjään heitettiin kolme lisää ja kotona huomasimme, että ne olivat kofeiinittomia. Joo, oli siellä decoffeiinit tarjouksessa, mutta pakkomyyntiä... kielitaidottomille. Tai sitten ne vain tiesivät myyvänsä halvemmalla kuin Suomessa ja olivat ikään kuin meidän puolellamme.
Takaisin kävelysillan kautta Rhônen valaistuja siltoja ihaillen, ei vaikuta pahalta – paitsi se, että on kovin flunssainen olo. Juhalla sattui jo lentokoneessa korviin ja minulla alkaa aivastelu just nyt.
Lauantai 14.2. ystävänpäivä
Kukkakaupat tulvillaan sydämiä ja punaisia kukkia.
Onpa haikeaa olla näin kaukana kotoa, kun nuorin lapsenlapsi täyttää tänään vuoden! Onneksi on edes Facebook. Sieltä me vuosi sitten Dubaissa luettiin, että hän on syntynyt. Nyt ihailtiin sitten vain kuvaa, jossa hän näyttää olevansa yks.
Flunssaisena tavoitteet pantiin minimiin. Etsitään Lyonin turisti-info, nyhdetään sieltä irti, mitä saadaan. Turisti-infon löytäminen olikin sitten kinkkisempi juttu. Oli meillä kartta ja siinä piste, mutta sitä pistettä kiertelemällä ei tuntunut löytyvän sitten yhtään mitään. Ei kyltin kylttiä, ei merkin merkkiä, vaikka koko tori ja lähikadut kierrettiin. Viitatkin ohjasivat vain parkkitaloihin. Jospa niistä sitten olisi löytänyt jalankulkijakin perille? Hieno kukkakimppu löydettiin joen rannasta.
Kysyttiin torin laidalla seisovan bussin kuskiltakin, mutta hän neuvoi kyselemään parilta päivystävältä riksasuharilta, kun ei itse tiennyt. Tästä kuvasta kyllä näkyy, kuinka lähellä oltiin. Tuo bussin takaa näkyvä matala rakennus on se info, josta bussikuski ei tiennyt. Eihän se piilossa ole, mutta jos sen vaikka jotenkin merkitsisi! Kansainvälisesti käytetään esim lippuja tai jotain vihreää I-kylttiä näissä tapauksissa.
Esitteitä lähtikin jonkin verran mukaan, mutta kartoista annan noottia. Semmoinen selkeä keskustan kartta, jossa olisi kadunnimet ja päänähtävyydet auttaisi turistia. Liikennekartta oli aika pieni mittakaavaltaan, eikä siinä ollut kovin runsaasti katujen nimiä, kun siinä oli tietysti koko Lyon kaikkine reitteineen, mutta eipä turistikarttakaan kovin paljon parempi ollut. Hiihtolomaviikon konserttitarjontakin oli tosi vähäinen, esimerkiksi ooppera oli ihan lomalla, ei edes opastettua kierrosta. Siihen ainoaan auditoriumin konserttiin olimmekin jo kotoa netistä hankkineet liput ja nyt suunnistimme FNAC-kauppaan ostamaan sunnuntaille gospelkonserttilippuja. Mutta that’s it. Muuta ei löytynyt. Tai siis sopivaa. Meistä ei oikein ole tilaisuuksiin, jotka alkavat lähempänä puolta yötä. Näin vanhemmiten pitää päästä nukkumaan. Vähän oli sateinen ja flunssainen olo muutenkin, tultiin kämpille päikkäreille.
Ei oikein jaksettu innostua edes kävelykadusta ja kaupoista. Noilla pystyssä seisovilla tolpilla on merkitty kävelykadun yli risteävä autokatu. Olipa mielenkiintoinen ratkaisu. Onneksi niillä autoilla oli liikennevalot, eli niitä meni sitten aina jono kerralla ja se oli helppo huomata. Kävelykadulle ei vain yleensä odota risteävää autoliikennettä. Ei ainakaan tällä tavalla samaan tasoon kävelyalueen kanssa.
Päikkärit venyivät pariin tuntiin, flunssan ehdoilla siis mentiin, vaikka harmittikin. Sonnustauduttiin kuitenkin kravattiin ja pikkukenkiin ja käveltiin kymmenen minuutin matka Lyonin konserttisaliin Auditoriumiin. Yritettiin jonottaa tiskille, jossa oli "varatut liput", mutta kassa nauroi iloisesti, että ei mitään, netistä tulostamillamme viivakoodeilla pääsee suoraan sisään.
Onpa yksinkertaista - vertailtiin kokemusta Berliinin vastaavaan, jossa tilatut paperiliput tulivat hyvin monimutkaisesti kuriiripostina kotiin. Kravatti ja pikkukengätkin näyttivät olevan hätävarjelun liioittelua, kansa istuutui paikalleen ja viikkasi ulkovaatteensa syliin, ei siis edes narikkajonoja niin kuin Suomessa.
Bassot oli komennettu harjoittelemaan vielä kerran.
Meillä oli jotenkin isänmaallinen olo, kun ohjelma alkoi Sibeliuksen viulukonsertolla. Hyvä, ettei seisomaan noustu. Jos olisi ollut saatavilla jostain semmoiset pienoisliput, olisi varmaan heiluteltu niitä.
Joskus on vähän jopa rasittavaa, että Juhalla on niin kriittinen ote kaikkeen siihen, mitä maailmalla orkesterit soittaa. Niin nytkin, erityisesti tuohon Schubertin sinforniaan. Tämmöinen päivitys lähti Facebookiin:
Sibeliuksen viulukonsertto d-molli op. 47: Viulusolistille parempi viulu, ettei orkesterin komppi peitä solistia. Franz Schubert sinfonia numero 9 D-duuri "La Grande". Schubert ymmärsi jo varhain, että pitkästä kappaleesta saa enemmän rahaa kuin lyhyestä. Asiaa oli vartiksi, mutta jousia ja puhaltimia vuorottelemalla neljän tahdin melodiat venyivät 48 minuuttiin. Oiva orkestraation oppitunti. Rakennus työpaikaltani tuttua betonibrutalismia. Kriittisyys voi kyllä johtua myös flunssasta ja poskiontelotulehduksesta.
— paikassa Auditorium - Orchestre National de Lyon.
Rakennuksen arkkitehtuuria ihmettelimme kyllä molemmat. Aika ...siis...no... mistähän tää käynnistyy...? Tulemme ystävällisissä aikeissa... Viekää minut johtajanne luo...
Sisälläkin oli vähän semmoinen urheilukatsomon tuntu. Tavallaan kyllä helppo sali, ei kaikkialle mitään tukkisumia tarvitsekaan rakentaa. Ja olivat nuo lämpimänsävyiset puuseinät ihan kivoja. Ei kaikkialla tarvita myöskään kullattuja krumeluureja.
Sunnuntai 15.2.
Aamupala suomalais-ranskalaiseen tapaan keittiö-olohuone -yhdistelmän baaripöydällä. Juhan leivät, mun kaurakorput ja Juhla-Mokka Suomesta, lisukkeet Ranskasta. Emme käyttäneet tuota liinallista pöytää ollenkaan, ettei tarvinnut pelätä sotkemista :) Eikä siis tarvinnut ajatella pyykkäämistä lopuksi. Tornin huippua keskellä pöytää ihmettelimme kovasti. Gaudia Barcelonasta? Jälkeen päin saimme tietää, että se oli muisto jostain Saudi-Arabiasta. Isäntämme oli ollut korroosionestofirmansa asioilla milloin missäkin puolella maailmaa, kuusi vuotta Dubaissakin ja muutaman kerran jo aikaisemmin Suomessakin, ainakin Rautaruukilla ja Turun telakalla.
Etsin aamulla luterilaisen kirkon Lyonista. En tiennyt löytäneeni harvinaisuutta, ennen kuin kirkkokahvilla yksi eläinlääkäri kertoi lähimpien olevan Nizzassa ja Pariisissa. Ilmankos meidät otettiin kätellen ja hymyillen vastaan. Kolmetoista muuta jumalanpalvelukseen osallistuvaa luulivat saaneensa uusia kavereita. Mut oikeesti: jos ranskalainen tulisi Suomessa kirkkoon, käteltäisiinkö, juteltaisiinko, kutsuttaisiinko kirkkokahville? Mahtava vastaanotto! Pappi oli kyllä Saksasta ja tilapäisesti tämän vuoden tämän seurakunnan palveluksessa. Samainen eläinlääkäri kertoi, että tänä vuonna Ranskan luterilaiset ja kalvinistit ovat päättäneet lyöttäytyä yhteen ja toimia yhdessä.
Kirkko oli aika vaatimaton, semmoinen karu, niin kuin luterilaiset kirkot taitavat maailmalla olla.
Kielen kanssa pudottiin ihan täysin, mutta nämä kaksi kohtaa olivat taas tunnistettavissa, ja pari lauluakin osattiin:
Kadulta rakennuksen tunnisti kirkoksi juuri ja juuri. (Risti on harmittavasti rajautunut kuvastani pois)
Ja taas voitti flunssa. Tosi harmi. Päikkärit, ja sitten odottamaan illan gospelkonserttia, jonne kyllä käveltiin koko kolmen kilometrin matka vesisateessa. Konsertti meni vähän vaatteita kuivatellessakin.
Tätä olin menossa kuuntelemaan mutta muuta sain. https://www.youtube.com/watch?v=qDVsKU0HmQo
Kirkkoon oli saatu isosta kuorosta vain 12 laulajaa, tuuliviirin tavoin käsiään heiluttava johtaja ja taustanauha iPhonesta miksauspöytään. Miksauspöydän läheisyydessä yleensä on paras kuuluvuus. Yleensä. Periaatteessa laulut olivat ihan jees, jonkin verran tuttujakin. Ongelmana oli taustanauhan käyttö. Ensinnäkin se on huijausta, toiseksi säestys oli niin kompressoitua, ettei instrumenteista oikein saanut selvää. A cappellana laulut toimivat parhaiten. Taustanauhapuuron peittämiseksi kuoro nostatti yleisön noin seitsemän kertaa tanssimaan ja taputtamaan tai tömistämään. Olin niin kriittinen, että Aila kysyi, oliko minulla hauskaa ollenkaan. Oli. Hartaus vain katosi siihen taustanauhaan.
Sadesää houkutti pieneen fuskaukseen. Emme jääneet kuuntelemaan viimeistä kappaletta, vaan lähdimme ratikkapysäkille ennen kuin koko kirkollinen väkeä purkautui sinne ja samaan ratikkaan. Märkien ihmisten kanssa tungoksessa matkustaminen ei flunssaisena houkuttanut. Toissa vuonna Berliinissä kokeiltiin - mahtaako joku blogin lukija vielä muistaa?
Komea kirkko jäi taakse. Eglise St. Blandine.
Ratikkaliput olivat niin hauskoja, että teki mieli säästää muistoksi. Oltiin ostettu kymmenen lippua viikoksi, mutta lopulta käytimme niistä vain kuusi.
Maanantai 16.2.
Kuva kertoo kaiken. Näillä mennään.
Vasta joskus myöhään iltapäivällä vääntäydyin sängystä, kävin suihkussa ja käveltiin lähellä olevaan Part Dieu -ostoskeskukseen ja sielläkin lähinnä Carrefourin ruokakauppaan, vaikka alennusmyyntien tokavika päivä oli menossa. Hyvän turistipäivän menetys tietty harmittaa, mutta eipä näillekään epämääräisille ylähengitysteiden tulehduksillekaan mitään voi. Tulee, kun on tullakseen.
Kevät on täällä jo alkamassa. Kirsikkapuu kukkii.
Ja hedelmät kypsymässä. Juha bongasi omenoita heti sisäänkäynnin jälkeen. Ja yhden Thunderbolt-kaapelin. Ensimmäistä kertaa ei tullut edes paperikuittia, vaan kuitin voi tulostaa halutessaan suoraan sähköpostista.
Suosittu istuskelupaikka suihkulähteen äärellä.
Tiistai 17.2.
Emme enää halunneet antaa kokonaan periksi flunssalle, mutta ajateltiin, että sisätiloissa hiihtely voisi olla kuitenkin sopivan rauhallista touhua. Suunnistettiin samaan suuntaan kuin eilen illallakin. Matkan varrella oli yksi Lyonin ruokakeitaita, kuuluisan Lyonilaisen kokin Paul Bocusen nimeä kantava herkkujen kauppahalli. Aivan ehdottomasti käymisen ja lähemmän tutustumisen arvoinen, meillä jäi tutustuminen vähän väsyneeseen silmäilyyn, Lyoniin menijän kannattaa vaikka googlettaa paikka ja tutustua siihen jo vähän etukäteen esim katselemalla Tripadvisorin arviointeja tai Lyonin turisti-infon sivuja. Jos joskus menen Lyoniin uudestaan, menen uudestaan tänne vähän terveempänä ja istun jonnekin syömään tai ostan joka paikasta maistiaisia.
Les Halles de Lyon Paul Bocuse
Osoite: 102 cours Lafayette Part-Dieu
Näistä vitriineistä olisi tehnyt mieli maistaa vaikka mitä.
Tämmöistä terriiniä meidän isäntäpari oli jättänyt meille maistiaisiksi jääkaappiin. Oli ihan hyvää, lämmitettiin tai oltiin lämmittämättä, syötiin viipaleina.
Juha rohkaistui sentään hankkimaan vähän juustoa maistiaisiksi.
Jostain tämmöisestä vitriinistä ostettiin kolme torttua maistiaisiksi ja syötiin ihan siltään siinä kulkiessa. Yhdessä oli jotain pähkinänugaata, toisessa tätä makeaa punaista marmeladia joka on ilmeisesti Lyonin perinteisistä perinteisin torttu.
Lintuja joka lähtöön. Päät ja höynenet jäljellä, niin oli helpompi tunnistaa, mitä osti. Siis, jos tunsi linnut. Nämä kyllä näyttivät ihan vain kanoilta, mutta eksoottisempiakin oli.
d
Ja sitten aika näyttävästi makkara poikineen.
Tästä paikasta löytyy netistä vielä houkuttelevampia kuvia. En oikein kehdannut tähtäillä, olisi enneminkin pitänyt ostaa vähän kaikenlaista ja maistaa. Illalla kun tultiin takaisin paikan läpi, siellä oli pieniä osteriravintoloita auki aika montakin. Siitä olimme yhtä mieltä, että niitä ei kokeilla. Joku voi joskus yrittää puhua meidät yli, mutta aika tiukka paikka tulee olemaan. Joskus joku juttu ei vain kiinnosta.
Sitten kierreltiin Part Dieu -ostoskeskusta. Lyonissa (tai ehkä koko Ranskassakin) on hyvin yhtenäinen alennusmyyntiaika. Tänään oli talven alennusmyynnin viimeinen päivä, jolloin kaupat mainostivat vielä viime hetken lisäalennuksia ja erilaisia osta kolme maksa kaksi -tarjouksia. Nenä tukossa ei oikein ollut fiilistä, mutta olisi varmaan voinut tehdä aika edullisia ostoksia.
Yhden ranskalaisen lastenvaateliikkeen tangot katsottiin sen verran huolellisemmin, että ihanalle yksivuotiaallemme löytyi sopivat tuliaiset synttärilahjaksi. Ostettiin varmuuden vuoksi kolmevuotiaan ranskalaislapsen kokoja ja äitinsä väitti niiden olevan ihan ok suomalaiselle yksivuotiaalle. Juha osti yhden XL-paidan sovittamatta ja joutui luopumaan siitä heti kotona. Onneksi kuopus on sen verran hoikempi ja käsistäänkin lyhyempi, että paita meni hyvään käyttöön.
Ja taas vähäksi aikaa kotiin päivälevolle, mutta sinnikkäästi lähdettiin illaksi vielä kuitenkin kävelemään vanhan Lyonin puolelle, jossa ei oltu vielä käyty. Lyonin kartta on helppo. Pohjoisesta etelään menee kaksi jokea Rhône ja Saône, jotka yhtyvät Lyonin eteläosassa yhdeksi. Niiden väliin jää niemi. Me asuimme Rhonen itäpuolella, eli menimme sillan yli ensin tuolle niemelle, jossa on Lyonin keskusta ja sitten niemen toisella puolella Saônen yli vanhaan Lyoniin, jonka yläpuolella kohoaa Fourvièren kukkula, jolla sijaitseva basilika hallitsee näkymiä monesta suunnasta.
Lyonin vanha kaupunki (vieux Lyon) on Unescon maailmanperintölistalla hyvin säilyneenä yhtenäisenä renessanssiajan kaupunkimiljöönä. Nyt illalla aika hiljaisena turistiaikana sielläkin oli rauhallista ja hiljaista, mutta kivan oloista joka tapauksessa ja värikkäitä ravintoloita ja ikkunoita riitti. Olimme liikkeellä vähän aikaisemmin, kuin ranskalaisten päivällisaikaan (kahdeksasta alkaen), joten ravintolat näyttivät vielä aika tyhjiltä.
Karibian merirosvot myivät karkkeja tynnyristä aika monessakin pikkuliikkeessä.
Kirkasvärisiä vara-akkuja. Teki mieli ostaa ihan huvin vuoksi, mutta Suomessa yleensä löytyy tarvittaessa hyvä pistorasia lataamiseen, niin ei viitsitty turhaan.
Ja herkullisen värisiä herkkukauppoja.
Voiko näitä keksipinoja vastustaa? Voi, jos on laihiksella ja osaa niin huonosti ranskaa, ettei kehtaa mennä sisälle.
Bouchon on lyonilainen bistro-tyyppinen ravintola, jossa saa kuulemma kohtuuhintaan paikallisista aineksista tehtyä kotiruoka-tyyppistä konstailematonta sapuskaa. Emme tänä iltana jaksaneet kokeilla, tai siis odottaa siihen kahdeksaan.
Pikku Prinssin kirjoittaja Antoine de St Excupéry on kotoisin Lyonista. Siispä matkamuistoissa hyödynnetään hahmoa ja itse asiassa Lyonin lentokenttäkin on nimetty hänen mukaansa.
Täällä eivät paikan nimi ja sisätilat vastanneet toisiaan, kahvila kyllä, mutta ei ensimmäistäkään paikkaa bändiä varten, musiikkikin taisi olla enemmän chansonia haitarilla.
Cathédrale Saint-Jean-Baptiste de Lyon, Sant Jeanin iso katedraali jo 1400-luvulta on vanhan Lyonin parhaita nähtävyyksiä. Sisätiloista oli puolet nyt remontissa.
Tämä kuva on monissa Lyonin esitteissä joulukuussa olevan valon juhlan asussa. Alimmainen kuva siis oma nykytodellisuutemme. Tuo juhla on joulukuussa ja Lyon on silloin täynnä turisteja.
Katedraalin pihalta oli jälleen kiva zoomailla ylhäällä olevaa basilikaa, mutta flunssa ja vuorokauden aika eivät nyt rohkaisseet sinne kiipeämiseen vieläkään.
Sen sijaan lähdimme pikkuhiljaa takaisin päin ja teimme pienen kävelylenkin vielä Lyonin keskustan niemellä Presqu'île (=melkein saari) ostosalueella ja sen pikkukaduilla.
Karibilalaisten merirosvojen kauppoja oli tälläkin puolella siltaa.
Lyonia olisi voinut kiertää myös vuokratulla kaupunkipyörällä. Systeemi toimii luottokortilla. Numeron näppäilemällä saa pyörän käyttöön tunniksi. Jossain neuvottiin vaihtamaan aina uusi pyörä seuraavaksi tunniksi, mutta emme kokeilleet, eli emme tiedä, toimiiko tämä neuvo oikeasti. Paljon näitä pyöriä näkyi liikenteessä ja Lyonissa näytti olevan aika kivasti pyöräkaistoja jalkakäytävien reunassa.
Yksi hienoimmista Rhône-joen ylittävistä kävelysilloista yövalaistuksessa.
Ja vielä kerran Fourvière Rhône joen puolelta.
Keskiviikko 18.2.
Talon ylimmässä kerroksessa tehdään jotain remonttia. Tuohon kuljetuslaatikkoon heitellään rakennusjätettä ja sitten se hilataan alas tuota tikasrakennelmaa pitkin.
Joka kerta ulos lähtiessämme ohitamme musiikkiliikkeen, tai siis pysähdymme sen ikkunoiden taakse. Myyjät jo melkein tervehtivät, vaikka emme ole ovesta sisään menneetkään. Onneksi Juha ei tiedä, mitä bassoukulele on ranskaksi. Se hidastaa vähän kontaktinottoa. Minä olisin voinut sortua noihin värillisiin ennemminkin, ne olisivat olleet hauskoja tuliaisia pikkutytöille.
Sen sijaan Nespresson liikkeessä käytiin uudelleen, kun Juha halusi oikeat Nespressomukit meidän uuteen kahvinkeittimeen. Minulle olisivat riittäneet entiset kahvikupit ihan hyvin, mutta annoin Juhalle periksi. Nyt meillä on lasiset astiat Nespressokahville.
Joka päivä olemme flunssaisina ihmetelleet näitä puolialastomia lenkkeilijöitä Rhônen rantapuistossa. Tänään alkoi jo aurinkokin väliin pilkahdella, joten ei katsojaa viluttanut ihan samalla lailla enää.
Lyon on täynnä ihastuttavia kirkkoja. Tässä kortteleiden keskellä Saint-Nizierin kirkko. Pistäydyimme sisälläkin ja seurasimme kirkon takaosassa hetken messua.
Olimme katsoneet kartalta paikan, jossa kokonaisen talon 800 neliön seinä oli maalattu kahdelta puolelta freskoksi. Turistilaumoja ei näkynyt, eli itse asiassa oli vähän hankala ensin hahmottaa, missä kulmassa tämä oli, ja kun viimein sen keksimme, kuvakulman peittivät totuttuun tapaan muutto- ja jakeluautot. Kaikki on aina toisin kuin postikorteissa ja matkailumainoksissa.
Hetken odoteltuamme kuvakulma kuitenkin löytyi. Parvekkeilla on kuvattu 30 Lyonin merkkihenkilöä. Kuvattuina ovat esimerkiksi vuonna 10 syntynyt keisari Claudius ja vuonna 1952 syntynyt jalkapalloilija Bernard Lacombe.
Toinen rakennus oli maalattu samaan tyyliin, mutta siellä ikkunoista kurkistelivat kirjat.
Rakennuksen ”parvekkeilla” olevat merkkihenkilöt on useimmat maalattu jonkin itseään kuvaavan esineen kanssa. Lumièren veljeksistä toisella on kädessään filmin pätkä ja toinen heijastaa elokuvaa seinälle. Toisessa maailmansodassa lennolla kadonnut kirjailija-lentäjä Antoine de Saint-Exupéry on pilotin vaatteissa ja päähineessä vierellään tunnetuin hahmonsa Pikku Prinssi.
Ylitimme Saône joen ja tulimme taas vanhaan Lyoniin. Nyt piti sitten testata joku bouchon ravintola. Poikkesimme yhteen, jossa näytti olevan sopivan täyttä (paikallisen näköisiä, niin kuin aina neuvotaan) ja saimme paikan takan vierestä. Jos olisi kehdannut, ravintolassa olisi ollut paljon muutakin kummallista kuvattavaa, mutta esittäköön nyt vaikka nämä laatikot, katonraja ja vessan peilistä otettu selfie paikan tunnelmaa. Juha luki ruokalistaa kauan ja tunnisti sieltä sanan vasikka. Tarjoilija sanoi kumminkin, että se oli liian erikoista syötäväksi ja päätti Juhan puolesta, että Juha syö paikallista makkaraa. Mitähän se erikoinen vasikkaruoka mahtoi olla? Veikkasin itse jotain kiveksiä tms., niin outo tarjoilijan ilme oli, kun hän painotti sanaa "erikoinen". No söihän Juha toki makkaraa, vaikka se oikeasti maistui vain kuivalta suolattomalta jauhelihalta. Ja vaikka minun lohenpalani oli ihan kelvollisesti paistettu ja tarjoiltiin suolaisten kuoriperunoitten päällä, me emme tämän ruokailun jälkeen oikein olleet vakuuttuneita siitä, että Lyon oikeasti on Ranskan kulinarismin pääkaupunki. Meiltä jäi nyt ihan varmasti jotain olennaista kokematta.
Päivä jatkui kylmänä, siispä sisätilat houkuttivat. Vanhassa kaupungissa on elokuva- ja miniatyyrimuseo ja tavallaan sekä sen sisältö että lämpimään pääsy tuntuivat ihan hyviltä ideoilta. Jo museon sisätilat sinänsä olivat mielenkiintoiset, näitä portaita mentiin ja museo oli kuudessa kerroksessa.
Museon alakerrassa oli useita huoneita, joissa oli Parfumerie-elokuvan lavasteita. Tätäkin aitoa huonetta oli kuulemma puoli vuotta rakennettu kuvauksia varten. Meille oli jostain syystä tämä thrilleri jäänyt oudoksi, mutta täältä löytyy siitä lisätietoa: http://www.leffatykki.com/elokuva/parfyymi (juonen perusteella on aika kammottava leffa, esitetty Suomessa 2007)
Muilla osastoilla olevat hahmot Juha taas tunnisti lähes kaikki.
Miniatyyriosastolla ei voinut muuta kuin ihastella joidenkin taitoa tehdä käsittämättömän pieniä esineitä. Miniatyyrit olivat 1/12 alkuperäisistä. Tässäkin sentin kokoisia kirjoja ja käsittämättömän pieni viulu kotelossaan.
Kuvassa ei oikein ole vertailukohtaa, mutta kun kuvittelet hedelmät noin nuppineulan pään kokoisiksi, saat käsityksen miniatyyrisestä hedelmäkaupasta.
Ja tässä ravintolassa pöydällä olevat lasit ovat noin sentin korkuisia. Harmi, kuvat eivät saa aikaan oikeaa mielikuvaa. Nämä pitää nähdä, siispä sinullekin seuraavaksi matkakohteeksi Lyon, vanha kaupunki ja miniatyyrimuseo!
Museokierros jatkui. Käveltiin reippaasti jälleen Rhônen itäpuolelle yliopistoalueelle ja taas piti ottaa yksi joenrantakuva. Ylhäällä jälleen Fourvièren kukkulan basilika ja edessä kirkko, johon ei päästy sisälle katsomaan.
Vastarintamuseo
Hiukan toisenlaisen näkökulman tavallisiin museovierailuihin saa Vastarintamuseossa. Lyonia pidetään Ranskan toisen maailmansodan aikuisen vastarinnan keskuksena, joten museon sijainti kaupungissa puoltaa hyvinkin paikkaansa. Museon symbolista arvoa lisää vielä se, että se on toteutettu Lyonin Gestapon päällikön Klaus Barbien johtamaan päämajaan.
Olimme liikkeellä vähän myöhään, eikä kassa enää olisi tahtonut myydä meille lippuja. Aikaa oli enää reilu tunti ja hän sanoi, että alle puolessatoista tunnissa ei museota ehdi käydä läpi. Kerroimme kuitenkin tulevamme kaukaa Suomesta ja sanoimme, ettemme enää ehdi tulla takaisin, ja sitten saimme senioreiden alennusliput ja englanninkielisen monisteen. Seniorilipuille Juha vähän nyrpisteli, meiltä ei edes kysytty, olemmeko niihin oikeutettuja. Harmaa parta kertoo enemmän kuin henkkarit!
Esineistöä ei sinällään ollut suuria määriä, mutta tunnelma, dokumentit ja erityisesti valokuvat tekivät käynnistä varsin vaikuttavan. Kaikki oli selkeästi englanniksi saamassamme kansiossa. Seinillä on valokuvin ja julistein kerrottu miehitysajan historia ja Lyonin noin 60 000 keskitysleireille lähetetyn juutalaisen kohtalo. Heistä palasi elävänä kolmisen prosenttia eli alle 2000. Tässä vitriinissä yhden juutalaisen henkilökortti.
Vasemmalla oleva iso tynnyri lienee ollut partisaaneille tarkoitetun ase- ja materiaaliavun suojana laskuvarjolla pudotettaessa.
Aina se koskettaa, kun tajuaa, että sota ja tässä tapauksessa järjetön juutalaisvaino on repinyt ihmiset suoraan omista kodeistaan ja oman arkensa keskeltä. Ja totta se oli, tunti museon suorittamiseen oli aika vähän. Näimme kuitenkin mielenkiintoisen paikan, vaikka jokaista seinätaulua emme ehtineet perusteellisesti tutkiakaan. Jos aikaa olisi ollut, olisin kuunnellut enemmän aikalaisten haastatteluja. Niitä oli monista aiheista, kestivät muutamasta minuutista jopa viiteentoista ja ne, jotka kuulin, olivat hyvin eläviä ja mielenkiintoisia. Miten mielenosoituksia järjestettiin, miten toimintaa organisoitiin ja miten lopulta painuttiin maan alle toimimaan salaisesti. Suositellaan tätäkin!
Jossain sanottiin, että Lyonin museotarjonta on hyvä. Ainakin nämä kaksi tämänpäiväistä olivat oikein hyviä.
Jostain kummasta meillä vielä riitti virtaa kävellä vastarintamuseosta kotiin. Huomasimme samalla kaupunginosien erilaisuuden. Kauppoja oli paljon, ja muutaman korttelin alueella yhtäkkiä kaupoissa olikin myytävänä Halal-tuotteita, ravintolat tarjosivat kepappia ja yleisökin oli kovin ei-ranskalaisen näköistä. Mietittiin, olisiko sittenkin pitänyt tulla ratikalla tuo reitti, mutta ei meistä mitenkään turvattomaltakaan tuntunut.
Torstai 19.2.
Vihdoinkin paistaa aurinko. Eikä flunssakaan ole ihan päällimmäinen ajatus enää. Aamupalan viihdykkeeksi seurasimme, miten pitkälle lintupariskunta parvekkeemme edessä oli edistynyt pesänrakennuspuuhissaan.
Tunnollisina ja järjestelmällisinä matkailijoina olimme päättäneet tänään ajoissa käydä Part Dieun rautatieasemalla vaihtamassa varausvahvistuksemme matkalippuihin. Kävelimme siis sinne ja katsoimme valmiiksi bussipysäkit ja reitit aikaista lauantaiaamua varten. Mutta ajatuksemme eivät kohdanneetkaan ranskalaista logiikkaa. Varauksen voi vahvistaa lipuiksi vasta 24 tuntia ennen lähtöä ja meillä oli vielä 48 lähtöön. No, tulipa otettua selville, missä huomenna pitää jonottaa. Ei suinkaan siellä, missä matkalippuja myydään, eikä myöskään siellä, missä myydään matkalippuja muille päiville. Air Francen ja TGV:n yhdistelmälipuille on ihan oma tiski muualla. Tosi hyvä tietää!
Harjoituksen vuoksi kokeilimme olla kävelemättä ja istuimme rautatieasemalla bussiin, jolla pääsi Fourvièren kukkulalle vievien portaitten alapäähän Sant Paulin asemalle. Funikulaire kun oli remontissa. Onneksi on tässä pari vuotta tullut kohotettua kuntoa. Portaat näyttivät aika pitkiltä. Muitakin reittejä sinne on, mutta tämä oli sopivasti rautatieasemalta lähtevän bussin päätepysäkillä.
Ja seuraavan mutkan takana niitä oli lisää. Tolkuttomasti.
Eivätkä ne loppuneet edes silloin, kun jo luulimme niiden loppuvan.
Ja kun portaat loppuivat, nousu jatkui. Ihan vain vinkkinä: valokuvien ottaminen antaa kivan tekosyyn pysähtyä hetkeksi :)
Mutta lopulta oltiin siellä, missä muutkin turistit. Näköalatasanteella sihtaamassa kameralla alaspäin.
Tätä aurinkoista päivää oli kyllä kannattanut odottaa ja vasta nyt kiivetä tänne ylös ottamaan kuvia.
Sitten yritettiin päästä viereiseen näköalaravintolaan syömään. Meitä pyydettiin hetki odottamaan, ja sitten tuli joku sanomaan, että on täyttä, ei päästä sisälle. Joku ranskaa puhuva kyllä ohjattiin vapaaseen pöytään siitä meidän ohi. Oltiin vähän että mitä mitä, eikö ne muka tunnistaneet Juhan Hugo Bossin tyylikästä takkia ja Picardin olkalaukkua? Vai tajusiko ne heti, että Juhan takki on Kaivarin kanuunasta ja mun untuvatakki on Halosen halpis ja kengät Saksasta ostetut? Vai oliko ne kenties jotenkin rasisteja ja me ulkomaalaisia? Nälkä oli, mutta onneksi oli pari kaurakorppua mukana laukussa. Tietysti. Ainahan mulla on. Sanoivat vielä, että jos on nälkä, pitää kävellä portaat alas, siellä alhaalla on turistiravintoloita. Joopa joo, kyllä me vielä kävellään ne portaat alas, mutta ensin pitää suorittaa tämä mäki kunnolla.
Poikettiin sitten matkamuistomyymälään. Katselin taas matkamuistoksi seimiä sillä silmällä, mutta nyt ei oikein iskenyt. Tämä puinen seimi olisi ollut tavallaan ihana, mutta hintalappu oli matkamuistolle tästä liikaa. Ei se niin ihana ollut. Jos joku puutyöläinen kokee kutsumusta, voisin toivoa vastaavaa toteutusta joululahjaksi.
Näiden keraamisten seimien hintalaput olivat siedettäviä, mutta jotenkin ajatus siitä, että pyhä perhe on Eiffeltornin juurella, aasien ja härkien sijasta lasta kunnioittavat Gallian kukko ja skumppapullo ja Joosefilla on punainen turbaani - ei vain iskenyt. Ihan sama kuin Juhalla konsertissa sen taustanauhan kanssa: Missä on aitouden raja? En ostanut, vaikka asian outouden vuoksi nyt vähän jälkeen päin harmittaa. Olisihan tämäkin voinut kokoelmissani olla. Ens kerralla sitten.
Sisälle basilikaan siis. Ensin tsekattiin viereinen kappeli. Hieno.
Ja sieltä upean portaikon kautta basilikaan.
Kyllähän siinä taas tovi meni, kun piti jokaista yksityiskohtaa tuijottaa. Samalla kaavalla mennään aina. Istutaan johonkin sopivaan kohtaan ja sieltä sitten katsellaan koko paikka läpi. Minua ainakin häiritsevät turistit, jotka hiihtävät pitkin kirkkoa ja muiden kuvien lisäksi ottavat selfieitä alttarin edessä. Kirkko on kirkko. Siellä hiljennytään. Kuvat voi ottaa rauhassa paikaltaan siinä istuessa tai vielä poimia jonkun yksityiskohdan pois lähtiessään. Tai jos niillä on jokin halpiskännykkä, jolla ei voi zoomata?
Tässä sitten se tämän kerran viimeinen: Kynttilät Ranskan väreissä. Ihan kiva idea.
Tai tietysti sitten ulkoa fasadikuva. Ja taas osa remontissa.
Seuraavaksi olisi pitänyt suorittaa lähellä olevat roomalaiset rauniot amfiteattereineen, Theatres Romains de Fourviére, mutta kävin katsomassa ne Googlen Streetviewlla ja jätettiin väliin. Ihan hienot nekin olivat, joten jos täällä ylhäällä olisi saanut syödäkseen, niin olisi voinut mennä sinnekin. Nyt lähdettiin lyhintä (ja jyrkintä) reittiä alas, suoraan basilikan edestä. Kesällä puistossa olisi ollut ruusutarhaa ja varmaan kaikkea kivaa, mutta nyt homma meni enemmänkin portaitten suorittamiseksi.
Sopiva syy taas pysähtyä pitkien portaitten tasanteelle: Hyvä näkymä St Jeanin Katedraalille.
Eikä me kaksin marssittu. Alastulijoita oli kyllä muitakin. Olisi varmaan ollut paljon vähemmän, jos funikulaire olisi ollut toiminnassa.
Alhaalla vanhan Lyonin pikkukujilla tapahtui ihme. Lounasaika oli ikään kuin ohi ja me poikkesimme yhteen kahvilaan saadaksemme edes jotain. Listalla oli jotain toastia ja kun Juha kysyi sitä, tarjoilija sanoi, että se on aamiainen, mutta kyllä herralle järjestyy aamiainen, jos herra sellaisen neljältä iltapäivällä haluaa. No tietysti halusi ja rouvakin halusi. Ja niin tapahtui Ranskan kulinarismin pääkaupungissa, että ruokailuajoistaan niin tarkat ranskalaiset tarjoilivat aamiaisen suomalaituristeille neljältä iltapäivällä. Hyvän makuinen, nätisti laitettu, terveellinen - ihan sellainen, jonka olisin sinä päivänä halunnut lounaakseni syödäkin. I <3 Lyon!
Kävely jatkui, vähän päämäärättömästikin, mutta silloista ja rannoista oli kivempi ottaa kuvia nyt, kun aurinko paistoi.
Voi kun pääsisi katselemaan tätä kesällä, kun nuo isot puut ovat vihreitä.
Haahuilu vei Hotel de Villen aukiolle, eli kaupungintalolle.
Suihkulähde. Ei tullut otettua selvää taustoista.
Ja kaupungilla tapahtuu kaikenlaista muutakin koko ajan. Parkkipoliiispartio huvitti meitä hinailemalla väärin pysäköityjä autoja muualle.
Perjantai 20.2.
Ihana auringonpaiste. Varmaan hyvä päivä kuljeskella kaupungilla tämä viimeinen vierailupäivä tässä kaupungissa. Mutta ensin asemalle vaihtamaan varaus lippuihin, ettei tarvitse huomenaamulla aikaisin hätäillä.
Ihan hyvä ajatus, mutta sen verran tietysti vielä tuli viivytystä, että Air France - TGV -tiski ei ollutkaan auki ihan koko aikaa. Osuimme johonkin aamupäivän välipalataukoon (tunnin mittainen!) ja saimme vielä vähän odottaa. Kävimme jostain tiskiltä ostamassa itsellemme piknikeväät ja tulimme takaisin, ja vihdoin viimein meillä oli liput junaan.
Eilisestä bussiharjoituksesta innostuneina istuimme taas trollikkaan ja jäimme pois Tête d'Orin puiston portilla. La Parc de Tête d'Or on niin hankala kirjoittaa suomalaisella näppäimistöllä, että laiskuuttani viittaan siihen jatkossa vain nimellä puisto. Sopinee lukijallekin? Onkohan kukaan huomannut, että olen järjestelmällisesti oikaisematta yrittänyt kirjoittaa oikein Rhône, Saône ja Fourvière?
Puiston komea portti on tehty jonkun esikuvan mukaan, mutta en nyt millään muista, minkä.
Puisto on auki aamukuudesta iltaan kesäisin ja näin talvisaikaan vähän vähemmän. Lyonissa ei ole kovin paljon puistoja, joten tämä on erittäin suosittu paikka ulkoiluun. Toki jokirantojen leveät kävelyalueet houkuttelevat reippailuun myös, ja Fourvièren tienoillakin voi lenkkeillä vaihtelevassa maastossa. Täällä on myös eläintarha, jossa eläimet ovat aika vapaasti, mutta ihmisten reitit on sopivasti tietenkin aidattu. Siis ihmiset häkissä - eläimet eivät? Paitsi jotkut leijonat. Ei kävelty sinne asti, joten kokematta tuo nyt jäi.
Mukavilta näyttivät kävelypolut jo näin aikaisin keväällä.
Kesäpiknikit hoituvat täällä varmaan nurmikollakin, mutta meidän piknikeväät hupenivat tällä kertaa lammen rannalla penkillä. Ei ollut kuitenkaan ihan niin aurinkoisen lämmintä, kuin kuvassa näyttää. Lammen yli tuli aika navakka tuuli. Mutta silti kymmenkunta astetta enemmän kuin Suomessa.
Puisto on niin suuri, että siellä on suosittua liikkua jollakin välineellä: rullaluistimilla, polkupyörillä tai vaikka näillä poljettavilla kärryillä. Niitä olikin aika paljon liikkeellä. Kaksi aikuista polkemassa ja pari tenavaa edessä oli aika suosittu kokoonpano. Jostain luin, että polkeminen näillä ei ole edes raskasta. Mut eipä kokeiltu tätäkään. Tämä meidän matka on edelleen semmoista flunssatoipilaan turismia. Otetaan kuvia ja haaveillaan jälkikäteen.
Puistoa kansoittivat myös linnut. Lapsilla oli hauskaa, ja vanhukset ruokkivat niitä kielloista huolimatta. Turistit ottivat kuvia samalla innolla kuin Helsingissä valkoposkihanhista. Nämä olivat minusta vielä isompia.
Ja MIKÄ tämä on? Ainakin se oli isompi kuin mikään muu. Ja liikkui, eli oli elävä.
Ja tämmöisiäkin riitti. Ilmeisesti ihan tosissaan ja järjissään?
Ja sitten takaisin keväiseen Rhônen rantaan. Tässä niitä kävelymahdollisuuksia.
Ja myös pyöräteitä.
Hotel de Villen lähellä oli kaksi turistien suoritettavaa paikkaa. Ensin siis taas Rhônen yli. Sillalla liehuivat Ranskan ja Lyonin liput, kertoo vähän tämänpäiväisestä tuulesta.
Ensimmäinen näistä suoritettavista kohteista olisi ilman muuta ollut Lyonin jännä oopperatalo. Mutta tällä viikolla ei ollut mahdollista tustustua muuta kuin fasadiin ja käydä lipunmyyntiaulassa.
Tämä kuva on siitä aulan uloskäynniltä. Jännä lamppu ja takana Hotel de Ville.
Toinen kohde oli sittten oikeasti auki, Musée des Beaux-Arts de Lyon, eli Lyonin taidemuseo, jota kehutaan erittäin hyväksi. Olihan se komea. Kuva on Hotel de Villen aukiolta päin yökuva, eikä se ole itse ottamani.
Kameran vain piti jälleen kerran olla piilossa, kun vartijoita oli kaikkialla vahtimassa turistin jokaista askelta, tai ehkä jokaista kameran laukaisimen painallusta. Nämä kuvat otin yleistiloista.
Tässä komea sisäänkäynnin pylväikkö ja katto.
Täällä muuten oltiin kahviossa säntillisiä tarjoilujen suhteen. Iltapäivän luppoaikaan sai kyllä kahvia, mutta EI MITÄÄN sen kanssa. Ei edes torttua, semmoisen kolmen neliösentin suklaakeksin vain. Aamupäivän piknikin jälkeen joku olisi kyllä jo maistunut.
Yhdessä huoneessa painoin salaa kameraa Juhan selän takana. Tämä oli minulle lempparihuone. 1800-luvulta romanttisia rakkauskuvia. Toinen vaikutuksen tehnyt osasto oli paikka, jossa oli hervottoman isoja historiallisia ja raamatunhistoriallisia tauluja, ainakin jotain 5x10m. Kuka semmoisia maalaa!
Hain netistä yhden autenttisen kuvan tuosta huoneesta, siis Louis Janmotin (1814-92) maalauksia, joista tässä yksi. Nää oli niin herkkiä ja kauniita.
Vielä viime hetken pyörähdys vilkkaalle kävelykadulle, Rue de Republiquelle. Mielessä oli vähän katsoa, josko jotain herkkuja toisi vaikka tuliaisiksi, mutta kun nähtiin herkkujen hinta, päätin poimia pari suklaalevyä meidän korttelin lähikaupasta. (Toistaiseksi ei kukaan ole valittanut.)
Tästä alkaa sitten se vaihe, joka erottaa kodinvaihdon lomasta. Jos olet ollut hotellissa, pakkaat omat tavarasi, jätät kylppärin siivoamatta, sängyn petaamatta, annat roskien olla, etkä edes kuvittele imuroivasi. Mutta kun lähdet toisen kodista, hinkkaat lieden puhtaaksi, peset jääkaapin, kuuraat kylppärin, viet kaikki mahdolliset roskat, pyyhit pölyt, peset pyykin ja imuroit. Käyt vielä kaupassa hakemassa korvaavat vessapaperit ja jääkaappiinkin jotain ensiapua. Näin sujui perjantai-ilta rattoisasti. Koti oli kyllä niin perussiisti ja väljä, ja olimme eläneet siellä hyvin siististi vain viikon, että homma ei ollut iso eikä hankala, paitsi se imurointi. Juha kulki mukana, siirsi johtoa kuusi kertaa pistorasiasta toiseen ja nosteli huonekaluja, ettei vain nojatuolien ja lamppujen alle jäänyt pölypalloja. Pyyhkeet pantiin pesukoneeseen, ja siinä tulikin vähän ihmettelemistä, kun ohjelma ei ollut tuttu. Kun sen piti päättyä, kone jatkoikin vain, ja jatkoi ja jatkoi ja kuumeni. Lopulta tajuttiin, että siinä on perässä kuivausohjelma, ja lopetettiin se sitten nukkumaan mennessä itse ja nostettiin pyyhkeet telineelle kuivumaan. Petivaatteista oli sovittu, että jätetään pyykkiin, kun lähtö on niin aikainen.
Ei tämä ole valitus, kun se on minun kirjoittamani. Jos Juha olisi kirjoittanut, olisi ehkä löytynyt värikkäämpiä ja tunteita ilmaisevampia sanontoja. Olisi tullut sanavalintoja, joista olisi hyvällä tahdolla voinut erottaa kriittisyyttä Intervac-järjestelmää kohtaan. (Naisten kansainvälinen salaliitto, tarkoituksena saada "välttämätön ja tarpeellinen" kodinsiivous teetettyä pahaa-aavistavilla miehillä.)
Viimeistä kertaa nukkumaan. Hyvä täällä on ollut olla. Laitettiin vähän Fazerin suklaita, Oululaisen kaurakorppuja ja suomalaista lakritsia pöydälle kiitoslapun viereen.
Lauantai 21.2.
Ei me oikein aamuun asti nukuttu. Ennen kuutta pystyyn. Lakanat pois sängystä, kylppäri suihkun jälkeen siistiksi, aamupala, loput pussiin junaevääksi, vielä viimeiset roskat mukaan, ja oltiin valmiita lähtöön. Matkaa oli kilometri, junan lähtöön tunti. Ehdittiin hyvin ottaa nätissä rapun ala-aulassa vielä lähtökuva. Takanamme rapussa asuvien postilaatikot, jonne sopimuksen mukaan tiputimme myös huoneiston avaimet.
Satoi niin paljon, että vaikka bussipysäkille oli yksi kortteli ja bussipysäkiltä asemalle parisataa metriä, kastuttiin sopivasti märiksi odottamaan junaa. Iso joukko väkeä seisoi infotaulua tuijottamassa kuten mekin. Siitä piti nähdä, mille raiteelle juna tulisi. Kun se oli myöhässä, lähtöraide tuli esiin noin kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä ja tiedon ilmestyminen sai aikaan aikamoisen ruuhkan liukuportaille. Laiturilla oli erittäin selkeästi junan vaunujärjestys ja paikka, johon tietty vaunu pysähtyisi, joten junan täyttyminen oli sitten selkeää ja rivakkaa. Laituri on merkitty kirjaimilla ja taulusta näkee, minkä kirjaimen kohdalle kukin vaunu pysätyy - siistiä, ihan metrilleen tietää, missä pitää odottaa.
Aikaa oli, ja kun vielä junan Brysseliin (siis Pariisin kautta) ilmoitettiin olevan viisi minuuttia myöhässä, käytiin aseman leipomosta ostamassa lapsille croissanteja ja maksikeksejä suoraan Ranskasta. Hetken päästä Juha alkoi ihmetellä, miten kalliita perus leipomotuotteet Lyonissa olivat, ja huomasimme, että olimme saaneet kolme kappaletta kaikkea, kuten pyysimme, mutta lasku oli neljästä. Tiskille takaisin, ja avuttomilla ranskantaidoilla saatiin sitten neljä kutakin, kuten olimme maksaneet. Ei osattu kysyä, miten olisi saanut rahaa takaisin. On ihan hyvä osata ainakin nämä: excuse moi, un(e), deux, trois, quatre... pärjäsin taas pitkälle pelkillä lukusanoilla, vaikka osasin kyllä myös "ostaa" ja "maksaa" - mut en muista, miten ne kirjoitetaan. Tuli kyllä pahantahtoisesti mieleen sekin vaihtoehto, että junaa matkalaukkujen kanssa odottavat kielitaidottomat turistit ovat aika turvallinen vaihtoehto kohteeksi, jos jotain filunkia ikään kuin haluaisi tehdä. Viedä vaikka omille lapsille croissantit ja keksit, jotka joku suomalainen turisti on vahingossa maksanut...
Näkymät junan ikkunasta olivat aikalailla tällaiset. 300 km tunnissa vesisateessa.
Pariisissa sitävastoin japanilaiset turistit ottivat koneeseen mennessä kuvia niin sanotusta jalkarätti-räntäsateesta. Sää on aina aika kiva nähtävyys.
Lentokone oli aika täynnä japanilaisia, korealaisia ja kiinalaisia. Finnairin lennolta oli hyvät jatkoyhteydet heti kauas Aasiaan. En usko, että siihen sumuun ja kalseaan räntään, mihin Vantaalla laskeuduttiin, kukaan olisi halunnutkaan jäädä. Matkatavarahihnalla jonotti ihan kourallinen Suomeen tulleita, muut jatkoivat transit-alueelle. Yleismaailmallista tuo lentoliikenne muutenkin. Halvimmat liput Lyoniin löytyivät Air Francelta, koska lentoon sai halvalla jatkon junassa, mutta kyllä lento oli Finnairin. Jäi vain Finnairin bonuspisteet saamatta. Monimutkaista!
Tämä kodinvaihto ei sitten loppunutkaan tähän. Olimme tarjoutuneet olemaan yhden ylimääräisen yön tyttären perheen luona, että ehtisimme tavata ranskalaisvieraat, mutta he olivatkin epähuomiossa varanneet kaksi ylimääräistä yötä. Ehdottivat kyllä, että menisivät hotelliin sunnuntai-iltana, mutta meistä tuntui nololta laittaa ihmisiä maksamaan yhdeksän kymppiä yhden yön nukkumisesta, ja kun nuoret ystävällisesti antoivat valloittaa kodistaan yhden leikkihuoneen, niin herättiin sitten sieltä vielä maanantaiaamunakin, ja lähdin viemään Juhaa kouluun ja aamupäivällä ennen töihin menoa vielä vieraitamme lentokentälle.
Yksi kodinvaihdon mielenkiintoisimpia puolia on aina tavata ne ihmiset, joiden kanssa on vaihtanut kotia. Heidän sängyssään on nukuttu, heidän jääkaapistaan syöty, heidän vaatekaappinsa jaettu, heidän elinympäristöönsä tutustuttu. Sovittiin, että laitan jotain suomalaista ruokaa ja tullaan sen kanssa meidän kotiin syömään ja jutellaan.
Siinähän sitten paniikki alkoikin - mitä suomalaista ruokaa osaisin tehdä! Tai oikeasti, ei mitään paniikkia. Hetken mietin, laittaisinko kalakeittoa vai karjalanpaistia ja päädyin paistiin. Aloitettiin kuitenkin saaristolaisleivällä ja savukalatahnalla, jatkettiin karjalanpiirakkaan ja munavoihin, sitten syötiin neljä tuntia uunissa hautunutta karjalanpaistia puolukkahillon ja perunoiden kera ja lopuksi leipäjuustoa ja lakkahilloa. Vain viimeinen ei ollut oikein kiva, lämmitin juuston, enkä itsekään tykännyt klimppimäisestä tekstuurista (saksalaiset vaihtarit olisivat sanoneet: "Komisch!"), mutta muut ruoat selvästi kiinnostivat. Ruokajuomaksi en kehdannut ehdottaa maitoa, mentiin siis ranskalaiskompromissin kautta viinilinjalle.
Kivojen ihmisten kanssa olimme taas tekemisissä. Kansainvälisiä maailmanmatkailijoita, joilla oli meidän lasten ikäinen jälkikasvu ja lastenlapset. Mielenkiintoista oli myös kuulla hyvin jyrkät mielipiteet maahanmuuttajista ja muslimeista, melkeinpä liiankin jyrkät omaan makuuni, mutta Ranskassa tilanne on ilmeisesti paljon kärjistyneempi ja viime viikkojen terroristitapahtumat ovat tuoneet mielipiteet pintaan ja keskusteluun. Muuttajia on enemmän, he ovat vaativampia, ja ranskalaiset kokevat joutuvansa epäoikeudenmukaisesti alakynteen ja vain riistetyiksi. Isäntämme ennusti meille minareetteja naapurikaupunginosaan ennen pitkää nähtyään millaista väkeä bussistamme sinne edelliselle pysäkille jää.
Lopuksi vielä yhteinen kuva muistoksi. Vieraillemme oli tärkeää saada pihan valot kuvaan, vaikka luulen kyllä, että he vain hämmästelivät meidän sähköntuhlausta. Meille taas valo on pimeään aikaan luksus, joka saa maksaakin, vaikka ei meidän systeemimme mitään sähköntuhlareita ole.
Ranskalaisvieraamme olivat hienosti myös rohkaisseet tyttärentytärtämme puhumaan ranskaa. Olivat kutsuneet hänet jopa yhtenä iltana juttelemaan erikseen ja yksin heidän kanssaan. Reipas tyttö oli mennyt ja vienyt äidin leipomaa pullaa mennessään. Viikko vierailun jälkeen tyttö sai kirjeen Ranskasta ja siinä oli ranskankielinen lastenkirja, kehotus jatkaa opintoja ja kutsu poiketa, jos tulee Lyoniin käymään. Ihana kodinvaihto!
Tämä artikkeli on yksi Vuodatukseen kirjoittamistamme matkapäiväkirjoistamme. Nykyisin kirjoittelemme Rantapallon alustalle julkista matkablogia nimeltään Espanjaan Espanjassa Espanjasta. Siihen pääsee käsiksi kirjoittamalla blogin nimen Facebookiin tai suoraan blogiin
www.rantapallo.fi/ailajajuha
Tervetuloa uusiin juttuihimme!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.